Pihka

    Pihka on havupuusta saatava hartsien ja eteeristen öljyjen seos, joka suojaa puuta bakteereilta ja tuholaisilta. Pihkaa kerätään kuusen ja männyn rungolta kahdella tapaa. Aktiivisesti jolloin runkoa vahingoitetaan tahallaan ja pihka valutetaan keruuastiaan sekä passiivisesti, jolloin pihkaa kerätään rungoilta jo valmiina olevista haavaumista.

    Pihkanvalutusta. Kuva: Eija Vuorela

    Pihkasta valmistetaan voiteita, jotka on tarkoitettu ihovaivojen ja tulehdusten hoitoon.
    Suomalaisessa kansanlääkinnässä pihkaa on käytetty haavaumien ja tulehdusten parantamiseen. Pihkaa voi käyttää myös purukumina, joka desinfioi hampaat ja ikenet.

    Tutkimuksissa pihkavoiteita on käytetty palovammoihin ja haavoihin sekä tulehduksiin hyvällä menestyksellä (MTT:n tutkimus). Nykyisin pihkavoiteita saa ostaa apteekista.

    Pihka voisi olla paljon nykyistä merkittävämpi raaka-aine, jos sen keräystä, jalostusta ja käyttöä ryhdyttäisiin tutkimaan ja kehittämään aktiivisesti.
    Pihkan keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.

    Luonnon.fi: Pihka

    Muokattu 5.8.2013 11.04