Pihlaja/kotipihlaja (Sorbus aucuparia)

     

    Kotipihlajan eli tunnetummin pelkän pihlajan parhaita tuntomerkkejä ovat parilehdykkäiset lehdet, valkeat kukinnot kesä-heinäkuussa ja punaiset marjat syksyllä. Rakenteeltaan pihlaja on usein haarova ja pensasmainen. Sen runko kasvaa suoraksi ja puumaiseksi vain erittäin hyvissä kasvuolosuhteissa. Kotipihlajan levinneisyys kattaa koko Suomen.

    Kuva: Veikko Pasma

    Pihlaja ei ole kasvupaikkansa suhteen kovin vaativa. Sitä tavataan sekä karuilla että rehevillä mailla. Komeaksi puuksi se kehittyy kuitenkin vain lehtojen ja lehtomaisten kankaiden valoisilla paikoilla. Metsänhoidollisena erityispiirteenä pihlajan avulla voidaan torjua hirvivahinkoja koska se on hirvien suurta herkkua ja näin ollen valikoituu hirvien ruuaksi mäntyä ja koivua useammin. Toisaalta tämä ominaisuus vaikeuttaa pihlajan kasvattamista, koska se päätyy miltei aina hirvien ruoaksi eikä ehdi kasvaa tukkipuun mittoihin.

    Pihlajan metsätaloudellinen käyttö on ollut melko vähäistä. Nykypäivän erikoispuusepät ja taiteilijat ovat kuitenkin osoittaneet kasvavaa kiinnostusta pihlajaa kohtaan. Siitä valmistetaan huonekaluja ja pienempiä käyttöesineitä. Metsätaloudellista käyttöä tärkeämpiä ovat olleet muut käyttömuodot. C-vitamiinipitoiset pihlajanmarjat ovat täydentäneet ihmisten ruokavaliota jo kauan. Marjat maistuvat myös monille linnuille. Pihlaja on kaunis ympäri vuoden, ja siksi sitä suositaankin koristepuuna.

    Lisätietoa:
    Helsinginyliopisto: Virtuaaliarboretum/pihlaja 

    LuontoPortti: Pihlaja

    Muokattu 22.6.2016 12.49